- Kristiina Vuori -

USA:ssa vesipelastuskokeiden senior-luokassa yksi kuudesta suoritettavasta liikkeestä on sukellusnouto (Underwater retvieve). Tässä lyhyt esittely tästä meillä Suomessa vähemmän tunnetusta ja käytetystä vesipelastustehtävästä.

Säännöt
USA:ssa ensimmäiset viralliset säännöt vesipelastuskokeisiin julkaistiin kesäkuussa 1972. Sukellusnouto oli yhtenä liikkeenä sekä junior- että senior-luokassa. Juniorluokan sukellusnouto (Underwater retvieve) suoritettiin syvyydessä, jossa vesi ulottui koiran vatsaan asti. Koiran tuli ottaa pohjaan pudotettu painollinen esine suuhunsa ja palauttaa ohjaajalleen. Senior-luokan versio (Deep water retvieve) oli vaikeampi; koiran oli haettava painollinen uimasyvyyteen upotettu esine ja palautettava ohjaajalleen. Tyylejä oli monia, toiset newfounlandilaiset seisoivat ylösalaisin vedessä ja tunnustelivat pohjaa etutassuillaan esineen paikantamiseksi ennen sukellusta, toiset sukelsivat totaalisesti veden alle, etsivät pohjalla esineen ja palauttivat ohjaajalleen. Sukellusnoudon ottaminen vesipelastuskokeen liikkeeksi perusteltiin ei niinkään käytännöllisenä vaan pikemminkin vaistomaisena, newfoundlandilaiselle tyypillisestä käytöksestä kertovana. Aluksi ainoa sallittu noutotapa edellytti, että koira painaa päänsä veden alle. Harjoituksissa ja kilpailuissa huomattiin kuitenkin, että monet koirat mieluummin kuljettivat (kaivoivat ja raapivat) pohjassa olevaa esinettä etutassuillaan matalampaan veteen, josta sitten ottivat sen suuhunsa ja palauttivat ohjaajalleen. 1978 noutoesineen kuljettaminen tassuilla sallittiin myös kokeissa. 1978 junior-luokkaan otettiin uusi liike ja sukellusnouto poistettiin. Senior-luokan sukellusnouto muutettiin varsinaista sukeltamista edellyttävästä liikkeestä entistä junior-luokan matalassa vedessä tapahtuvaa sukellusnoutoa vastaavaksi. Nykyisten vesipelastuskoesääntöjen mukaan sukellusnouto tapahtuu seuraavasti: Ohjaaja ja koira menevät veteen syvyyteen, jossa vesi ulottuu koiraa vatsaan. Tuomari antaa luvan aloittaa suoritus. Ohjaaja heittää noutoesineen noin metrin päähän koirasta rannan suuntaisesti. Ohjaaja ei saa koskea koiraan, mutta voi liikkua koiran lähellä. Esineen voi heittää useita kertoja, liike tulee kuitenkin suorittaa kolmessa minuutissa. Koira voi noutaa esineen joko kuljettamalla tassuillaan matalampaan veteen tai ottamalla sen suuhunsa suoraan pohjasta. Esine on palautettava ohjaajalle käteen.

Noutoesine
Harjoiteltaessa nuotoesine voi olla mikä tahansa lelu, dummy tai vastaava, johon on lisätty tarpeeksi painoja, jotta se uppoaa ja pysyy pohjassa. Kilpailuissa esine ei saa olla n. 10 cm korkeampi pohjassa ollessaan. Siinä ei myöskään saa olla tarttumista varten köyttä tai narua. Jotta koira erottaisi noutoesineen sameammassakin vedessä siinä kannattaa olla vaaleita kuviota tai esim. teippauksia tummalla taustalla, tai päinvastoin. Esimerkiksi yksivärinen punainen esine ei erotu kovinkaan hyvin pohjalta. Esineeseen kannattaa myös kiinnittää ohut lanka tai siima, jotta se ei hukkuisi sameassa vedessä, jos koira ei jostain syystä löydä tai suostu noutamaan sitä.

Sukellusnoudon opettaminen koiralle
Noutamisen osaavaa koiraa voi opettaa noutamaan veden alta yksinkertaisesti motivoimalla sitä noutoesineellä ja pyytämällä sitä noutamaan esine laittamalla pää veden alle vähitellen syvemmältä ja syvemmältä vedestä. Monet newfoundlandilaiset tekevät tämän luonnostaan. Koiraa voi vielä innostaa lisää liikuttamalla pohjassa olevaa esinettä siihen kiinnitetystä langasta. Sameita vesiä varten kannattaa koira opettaa noutamaan osoitetusta paikasta. Toiset newfoundlandilaiset alkavat luonnostaan käyttää etutassujaan saadakseen esineen matalampaan veteen, jolloin ohjaajan tehtävänä on lähinnä halutun käytöksen yhdistäminen tiettyyn käskyyn sekä koiran ohjaaminen rantaan päin. Jos koira ei luonnostaan tee kumpaakaan, voi sen esimerkiksi opettaa maalla kaivamaan käskystä , vähitellen pyytää sitä kaivamaan vedessä ja lopulta yhdistää kaivaminen noutoesineen kuljettamiseen.